Olen viettänyt yli 25 vuotta työelämässä erilaisten muutosten keskellä
IT-hankkeita. Organisaatiouudistuksia. Strategioita. Prosessien kehittämistä. Digitaalisia transformaatioita. Jos jokin asia on pitänyt muuttaa, olen todennäköisesti ollut siinä mukana.
Ja melkein aina, kun muutos takkusi, ratkaisu oli sama. Lisätään painetta. Tiukempi aikataulu. Lisää raportointia. Lisää palavereita. Joskus jopa lisää tavoitteita.
Täytyy myöntää, että nuorempana johtajana uskoin itsekin tähän. Ajattelin, että pieni paine tekee hyvää. Että parhaat ideat syntyvät, kun deadline lähestyy uhkaavasti ja kalenteri näyttää lähinnä Tetrikseltä.
Vähitellen aloin huomata jotain, mikä toistui projektista toiseen. Mitä enemmän oli kiirettä, epävarmuutta ja painetta, sitä kapeammaksi ajattelu muuttui. Ihmiset eivät muuttuneet luovemmiksi. He eivät nähneet enemmän mahdollisuuksia. Päinvastoin. He alkoivat varmistella, suojella omaa selustaansa ja tehdä turvallisia ratkaisuja.
Kehitysprojekti, jonka muistan
Olimme yrittäneet ratkaista hankalaa teknistä ongelmaa viikkokausia. Kokouksia pidettiin toisensa jälkeen, vaihtoehtoja pyöriteltiin ja aikataulut kiristyivät. Mitä enemmän yritimme pakottaa ratkaisua, sitä monimutkaisemmalta koko ongelma alkoi näyttää.
Sitten projekti päätettiin jäädyttää hetkeksi.
Rehellisesti sanottuna se tuntui sillä hetkellä melkein luovuttamiselta.
Mutta tapahtui jotain yllättävää.
Kun paine hellitti, ratkaisu löytyikin nopeasti. Ongelma ei ollutkaan niin monimutkainen kuin olimme kuvitelleet. Samalla koko toteutus saatiin tehtyä nopeammin ja edullisemmin kuin olimme alun perin arvioineet.
Jäin miettimään, mitä oikeastaan tapahtui. Ei projekti muuttunut. Eivät ihmiset muuttuneet. Mutta heidän ajattelunsa muuttui.
Ja ehkä juuri siinä on yksi johtamisen tärkeimmistä oivalluksista.
Hyvän johtajan tehtävä ei ole saada ihmisiä ajattelemaan enemmän.
Vaan auttaa heitä ajattelemaan selkeämmin.
Kun mieli on kuormittunut, ajattelu kapenee. Näemme vähemmän vaihtoehtoja. Takerrumme ensimmäisiin ratkaisuihin. Teemme turvallisia päätöksiä ja puolustamme omia näkemyksiämme hieman tavallista innokkaammin.
Olen huomannut tämän yhtä lailla itsessäni kuin ihmisissä, joiden kanssa olen saanut tehdä töitä.
Ei siksi, että olisimme huonompia johtajia tai työntekijöitä. Vaan siksi, että ihmismieli toimii niin. Tämän ymmärtäminen on muuttanut omaa johtamistani enemmän kuin yksikään johtamiskirja tai projektimenetelmä.
En enää ajattele, että tärkein tehtäväni on lisätä painetta.
Ajattelen, että tärkein tehtäväni on luoda olosuhteet, joissa ihmiset voivat nähdä tilanteen hieman selkeämmin. Koska silloin tapahtuu jotain kiinnostavaa. Ratkaisut, joita yritimme väkisin pakottaa esiin, alkavat usein löytyä lähes itsestään.
Tätä tarkoitan kestävällä luovuudella. Ei luovuutta, joka syntyy suorituspaineesta. Vaan luovuutta, joka nousee esiin silloin, kun mieli on riittävän rauhallinen näkemään jotakin uutta.
Siksi väitän, että hyvässä johtajuudessa ei ole kyse siitä, kuka osaa vaatia eniten. Vaan siitä, kuka ymmärtää parhaiten ihmismieltä. Kun ihmiset näkevät tilanteen selkeämmin, paremmat päätökset seuraavat usein itsestään.
Silloin syntyy myös niitä muutoksia, jotka kestävät.
Milloin sinä olet saanut työurallasi parhaat ideasi?
Syntyivätkö ne silloin, kun painetta lisättiin? Vai silloin, kun mielessä oli riittävästi tilaa nähdä jotakin uudella tavalla?
Kuva: Miisa Helenius, Kumu, Tallinna. Paljon päitä. Vielä enemmän ajatuksia.
