Toivo ei ole tunne – se on valinta

Olen pitkään ajatellut, että toivo on valinta. Mutta olen alkanut miettiä asiaa vähän uudella tavalla.

Aiemmin ajattelin, että kun maailmamme näyttää synkältä, voimme valita epätoivon tai toivon välillä. Voimme katsoa ongelmia ja ajatella, ettei mitään ole enää tehtävissä. Tai voimme suunnata ajatuksemme mahdollisuuksiin ja ryhtyä toimeen.

En enää ajattele, että meidän pitäisi yrittää ajatella positiivisemmin.

Itse asiassa olen alkanut epäillä, että juuri positiivinen ajattelu on se kohta jossa menemme metsään. 🌳

Silloinhan yritämme vaihtaa yhden ajatuksen toiseen. Joskus se onnistuu, mutta olen huomannut, että tosi usein se ei onnistukaan.

Ajatuksen vapaus

Sydney Banks puhui paljon ajatuksen vapaudesta. Se on minusta yksi vapauttavimmista asioista, joita olen oppinut ymmärtämään.

Meidän ei tarvitse jäädä sen ajattelun vangiksi, joka meillä sattuu juuri nyt olemaan.

Mieli liikkuu koko ajan. Ajatuksia tulee ja menee. Näkökulmamme muuttuu. Ja kun emme yritä väkisin ratkaista kaikkea sillä samalla ajattelulla, joka juuri nyt näyttää meille umpikujaa, jotain aivan muuta voi nousta tilalle.

Tuore ajatus.

Uusi näkökulma.

Mahdollisuus, jota emme hetkeä aikaisemmin nähneet.

Siksi minun ei tarvitse vakuuttaa itselleni, että kaikki järjestyy.

Minulle riittää tieto siitä, että en näe juuri nyt kaikkea, mitä on mahdollista nähdä.

Ehkä juuri tuo on toivon ydin.

Toivo ei tarkoita, että kaikki päättyy hyvin

Toivo ei tarkoita myöskään sinisilmäistä optimismia.

En tiedä, miten maailmat katastrofit päättyvät. Miten ilmastonmuutoksen kanssa käy. Miten suuren osan luonnon monimuotoisuudesta onnistumme säilyttämään. En tiedä, millaisia sotia tulevaisuudessa käydään tai millaisia uudenlaisia kriisejä ihmiskunta tulee kohtaamaan.

Eikä kukaan muukaan tiedä.

Mutta juuri siksi tuntuu kummalliselta kohdella kaikkein synkimpiä ajatuksiamme tulevaisuudesta varmana tietona.

Me ihmiset olemme todella hyviä kuvittelemaan katastrofeja. Joskus niin hyviä, että alamme elää niiden keskellä jo kauan ennen kuin ne ovat tapahtuneet.

Tämä ei tarkoita, etteivätkö maailman suuret ongelmat ja kriisit olisi todellisia. Ilmastonmuutos ei katoa sillä, että lakkaamme ajattelemasta sitä.

Mutta emme myöskään tiedä kaikkea sitä, mitä emme vielä tiedä.

Emme tiedä, mitä joku keksii huomenna. Emme tiedä, millainen keskustelu muuttaa esimerkiksi jonkun tärkeän päättäjän ajattelun. Emme tiedä, mikä mahdottomalta näyttävä asia osoittautuu mahdolliseksi. Emmekä tiedä, mitä tapahtuu, kun enemmän ihmisiä alkaa näkemään jonkun ongelman yhdessä uudella tavalla.

Emme ole vielä ajatelleet kaikkea.

Minusta siinä on valtavasti toivoa.

Toivo vapauttaa luovuutta

Tämä on tärkeää erityisesti silloin, kun edessämme on ongelmia, joihin meillä ei vielä ole vastauksia.

Jos olemme jo päättäneet, ettei ratkaisua ole, mahdollisuuksien kenttä menee todella kapeaksi.

Mutta jos ymmärrämme, että tämänhetkinen ajattelumme ei määrittele sitä, mitä voimme seuraavaksi nähdä, tapahtuu jotain aivan muuta.

Syntyy tilaa.

Ja juuri siinä tilassa ihminen on minusta ihmeellisimmillään.

Me keksimme asioita, joita ei aikaisemmin ollut olemassa. Rakennamme uusia ratkaisuja. Yhdistämme asioita tavoilla, joita kukaan ei tullut aikaisemmin ajatelleeksi. Muutamme mielemme. Opimme toisiltamme. Aloitamme alusta.

Joskus yksi uusi ajatus muuttaa kokonaisen elämän. Joskus yrityksen. Joskus kokonaisen yhteiskunnan.

Siksi toivo ei ole minusta kehotus ajatella positiivisesti.

Se on luottamusta siihen, ettei se, mitä näemme juuri nyt, ole kaikki mitä voimme nähdä.

Luonnonvoimana maailmassa

Yksi lempisitaateistani on George Bernard Shaw’lta:

Tämä on elämän todellinen ilo – tulla käytetyksi tarkoitukseen, jonka itse tunnistat todella merkittäväksi. Olla luonnonvoima sen sijaan, että olisit kiukutteleva, itsekäs pikku möhkäle täynnä vaivoja ja valituksia, joka nurisee siitä, ettei maailma omistaudu tekemään sinua onnelliseksi.

Uskon, että elämäni kuuluu koko yhteisölle, ja niin kauan kuin elän, minulla on etuoikeus tehdä sen hyväksi mitä vain voin. Haluan olla täysin loppuun käytetty kun kuolen, sillä mitä kovemmin työskentelen, sitä enemmän todella elän. Iloitsen elämästä sen itsensä vuoksi.

Minulle elämä ei ole lyhyt, hetkessä palava kynttilä, vaan loistava soihtu, joka on nyt käsissäni, ja haluan sen palavan niin kirkkaasti kuin mahdollista ennen kuin ojennan sen tuleville sukupolville.

― George Bernard Shaw

Minusta ajatus olla luonnonvoima on upea. Siksi, että meissä ihmisissä on valtava kyky luoda uutta.

Juuri siksi toivo on valinta.

Emme tarvitse maailman suurten ongelmien ratkaisemiseen lisää ihmisiä, jotka yrittävät pakottaa itsensä ajattelemaan positiivisesti.

Tarvitsemme ihmisiä, jotka uskaltavat katsoa totuutta silmiin ja maailmaa sellaisena kuin se on. Ihmisiä jotka näkevät sen mahdollisuuden, että he eivät ehkä vielä tiedä kaikkea, mutta ovat riittävän uteliaita etsimään ratkaisuja. Silloinkin kun haasteet ovat isoja.

Sellaisesta toivosta syntyvät ajatukset, jotka muuttavat maailmaa.


 

Kuva: Miisa Helenius – Ei vielä vesillä. Helmikuussa veneen tulevaisuus saattaa näyttää melko synkältä. Se on väärinpäin keskellä lumista peltoa, eikä vettä näy missään. Mutta ehkä kaikkea ei kannata päätellä siitä, miltä asiat näyttävät juuri nyt.

Tags: Ajatuksen vapaus, Ajatus, Ilmastohuoli, Kestävä kehitys, Kestävä luovuus, Kestävyysinnovaatiot, Mieli, Toivo, Ympäristö ja mieli, Ympäristöahdistus, Ympäristötoivo

Muita mielenkiintoisia postauksia

keyboard_arrow_up