Mielen periaate – Olet osa universumin älykkyyttä
Kun puhun kolmesta periaatteesta, minulta yleensä kysytään ensimmäiseksi, mitä nuo kolme periaatetta ovat. Periaatteet ovat oikeastaan vain sanoja, jotka on valittu kuvaamaan sitä, miten koemme elämämme hetkestä toiseen. Tämä blogisarja avaa jokaisen periaatteen yksi kerrallaan.
Vuorossa on ehkä kaikkein vaikeimmin selitettävä – ja minusta kaikkein kiehtovin.
Mielen periaate
Mieti hetki omaa kehoasi.
Sydämesi lyö. Hengität. Haava ihossasi alkaa parantua. Murtunut luu luutuu. Kehosi uusii solujaan ja tekee jatkuvasti valtavan määrän asioita, joista sinun ei tarvitse tietää yhtään mitään.
Onneksi.
Olisi aika raskasta joutua muistamaan joka aamu, että tänäänkin pitäisi muuten hengittää.
Sama tapahtuu kaikkialla luonnossa. Tammenterhosta kasvaa tammi. Varsasta kasvaa hevonen. Keväällä puut alkavat kasvattaa uusia lehtiä.
Jokin saa elämän tapahtumaan.
Sydney Banks käytti tästä nimeä Mieli – Mind. Tai tarkemmin Universaali Mieli.
Mielen periaatteella hän ei tarkoittanut henkilökohtaista mieltämme tai ajatteluamme. Hän tarkoitti jotakin paljon suurempaa: elämän universaalia älykkyyttä, joka on kaiken elämän taustalla.
Samaa elämänvoimaa, joka toimii myös meissä ihmisissä.
Tammenterho ei tarvitse viisivuotissuunnitelmaa
Pidän tammenterhosta vertauskuvana ehkä siksi, että siinä on jotain huvittavan yksinkertaista.
Tammenterho ei istu tammikuussa laatimassa strategiaa seuraaville viidelle vuodelle. Se ei mieti, onko juuri tämä kasvupaikka varmasti optimaalinen tai pitäisikö sen sittenkin vaihtaa alaa. Eikä se herää aamuyöllä pohtimaan, kasvaako siitä varmasti riittävän hyvä tammi. Se vain kasvaa.
Tietenkään ihminen ei ole tammenterho. Meillä on kyky ajatella, suunnitella, arvioida vaihtoehtoja ja kuvitella tulevaisuuksia. Se on yksi hienoimmista kyvyistämme.
Mutta joskus sama kyky saa meidät kuvittelemaan, että meidän pitäisi myös tietää kaikki etukäteen. Mikä on oikea päätös? Mitä minun pitäisi tehdä seuraavaksi? Entä jos valitsen väärin? Entä jos en tiedä?
Silloin voi olla kiinnostavaa huomata, kuinka valtava osa elämästä tapahtuu joka tapauksessa ilman meidän suunnitelmaamme tai puuttumistamme.
Olemme osa elämää, emme sen ulkopuolella
Me ihmiset olemme taitavia kuvittelemaan olevamme jotenkin erillisiä kaikesta tästä.
Katselemme luontoa ikään kuin ulkopuolelta. Puhumme kehostamme kuin se olisi kone, jota meidän pitää käyttää oikein. Ja helposti alamme ajatella myös elämää projektina, joka pitäisi saada hallintaan.
Mutta emmehän me ole elämän ulkopuolella. Olemme osa sitä.
Sama luonnollinen älykkyys, joka saa haavan paranemaan ja tammenterhon kasvamaan, toimii myös meissä.
Tämä ei tarkoita, ettei meidän tarvitse tehdä mitään. Tammenterhokin tarvitsee vettä, valoa ja sopivan ympäristön. Ihminen syö, juo, nukkuu, tekee päätöksiä, suunnittelee, harjoittelee, yrittää, epäonnistuu ja yrittää uudelleen.
Mielen periaate ei ole kehotus jäädä odottamaan, että universumi hoitaa laskut.
Se on pikemminkin muistutus siitä, ettei kaikki elämässämme ole meidän tietoisen kontrollimme varassa.
Jotain syntyy tyhjästä
Kolmen periaatteen yhteydessä Mieli, Tietoisuus ja Ajatus erotetaan toisistaan sanojen avulla, jotta niistä voidaan puhua. Todellisuudessa niitä ei voi erottaa toisistaan. Ne ovat yhtä.
Mieli on elämän ja älykkyyden lähde.
Ajatus antaa kokemuksellemme muodon.
Tietoisuus tekee siitä meille todellisen.
Mielen periaatteessa on jotain, mitä minun on vaikea pukea sanoiksi.
Ehkä juuri siksi se kiehtoo minua niin paljon.
Kun katson ympärilleni, näen jatkuvasti jotain, mitä hetkeä aikaisemmin ei ollut olemassa.
Pienestä siemenestä kasvaa kokonainen puu. Yhdestä hedelmöittyneestä solusta kehittyy ihminen. Keväällä paljaaseen oksaan ilmestyy silmu.
Joskus syntyy ajatus, jota kukaan ei ole koskaan aikaisemmin ajatellut. Sävellys, jota ei ole koskaan kuultu. Maalaus, jota ei ole koskaan nähty. Keksintö, talo, kone, laite, yritys, ystävyys tai kokonaan uudenlainen tapa tehdä jotain.
Jotain, mitä ei aikaisemmin ollut, tulee olevaksi.
Mistä se tulee?
En tiedä.
Voimme tietenkin selittää biologisia prosesseja, aivojen toimintaa ja luovuuden mekanismeja yhä tarkemmin. Silti kaiken selittämisen taakse jää minusta jotain hyvin perustavanlaatuista ja samalla mystistä.
Elämä luo jatkuvasti uutta.
Sydney Banks kutsui tämän kaiken taustalla olevaa luovaa älykkyyttä Universaaliksi Mieleksi.
Minusta sitä voi ajatella jonkinlaisena elämän virtana. Emme näe sitä samalla tavalla kuin näemme tammen, ihmisen tai meren. Näemme kuitenkin sen, mitä se saa aikaan.
Vähän kuin tuulen. Emme näe tuulta, mutta näemme puiden liikkuvan.
Ehkä Mielen periaatteessa on jotain samanlaista. Näemme sen kaikkialla ympärillämme ja olemme itsekin sen ilmentymiä. Ja silti heti kun yritämme saada siitä kunnolla kiinni ja selittää, mitä se oikeastaan on, sanat alkavat loppua.
Entä jos emme olekaan yksin kaiken tämän kanssa?
Ehkä juuri tästä syystä Mielen periaate on alkanut kiehtoa minua yhä enemmän.
Olemme tottuneet ajattelemaan, että meidän pitäisi itse keksiä elämämme. Tietää, minne olemme menossa. Löytää oikeat vastaukset. Tehdä oikeat päätökset. Rakentaa tulevaisuutemme niistä aineksista, jotka meillä juuri nyt on käsissämme.
Mutta entä jos elämä ei toimikaan aivan niin? Mitä jos olemme osa jotakin paljon suurempaa luovaa prosessia?
Silloin minun ei ehkä tarvitse tietää tänään kaikkea sitä, mitä tarvitsen huomenna.
Voin ajatella, suunnitella ja toimia – mutta minun ei tarvitse varmistella, että kaikki riippuu kyvystäni nähdä etukäteen, mitä pitäisi tapahtua.
Voin jättää vähän tilaa myös sille, mitä ei vielä ole. Ja luottaa siihen, että jotain syntyy.
Ehkä luottamus elämään on juuri sitä. Ei uskoa siihen, että elämä toteuttaa toiveemme tai että kaikki menee niin kuin haluamme. Vaan luottamusta siihen, ettemme vielä näe kaikkia niitä mahdollisuuksia, joita elämä voi synnyttää.
Ja jos näin on, kuinka rajattomat mahdollisuutemme oikeastaan ovat?
Kuva: Miisa Helenius, Etanalla on hieno sateensuoja
