Olen käyttänyt pitkään termiä kestävä luovuus, mutta mitä sillä oikeastaan tarkoitan?
Me ihmiset olemme hämmästyttävän luovia olentoja. Olemme rakentaneet kaupunkeja, yrityksiä ja yhteiskuntia. Olemme keksineet lentokoneet, antibiootit, internetin ja tekoälyn. Olemme ratkaisseet ongelmia, joita aikaisemmat sukupolvet eivät olisi osanneet edes kuvitella.
Samaan aikaan olemme käyttäneet luovuuttamme sellaisten asioiden ja järjestelmien rakentamiseen, joiden vaikutuksia ja seurauksia yritämme nyt kuumeisesti korjata.
Luovuus ei siis itsessään ratkaise sitä, mihin suuntaan maailma kehittyy.
Ratkaisevaa on se, mihin käytämme luovuuttamme.
Minulle kestävä luovuus tarkoittaa uudistavaa voimaa, joka tekee merkityksellisestä muutoksesta mahdollisen – tavalla, joka ei kuluta loppuun ihmistä eikä maailmaa.
Kestävän luovuuden kolme ulottuvuutta
Ajattelen kestävää luovuutta kolmen ulottuvuuden kautta.
1) Se on inhimillisesti kestävää.
Kestävä luovuus syntyy tavalla, joka innostaa, ei uuvuta. Ihminen ei ole resurssi, josta pitäisi saada mahdollisimman paljon irti.
2) Se on ekologisesti kestävää.
Kestävä luovuus pyrkii rakentamaan ratkaisuja, jotka eivät tuota hyötyä vain tässä hetkessä, vaan ottavat huomioon myös muun elämän, planeetan rajat ja tulevat sukupolvet
Kolmas ulottuvuus on minusta kaikkein kiinnostavin.
3) Se on uudistumiskykyistä.
Luovuus on universaalia, ehtymätöntä ja meissä kaikissa sisäänrakennettua.
Olemme kuitenkin oppineet ajattelemaan luovuutta jotenkin rajallisena resurssina. Uskomme, että jotkut ihmiset ovat luovia ja toiset eivät. Luovuutta pitää harjoitella, ruokkia ja johtaa oikein. Ja joskus se vain loppuu.
Mitä jos asia ei olekaan niin?
Me kaikki luomme
Väitän, että luovuus ei ole harvojen ihmisten erityisominaisuus, vaan se on meissä kaikissa oleva synnynnäinen ominaisuus.
Michael Neill kuvaa tätä kirjassaan Creating the Impossible näin:
”Meissä kaikissa on luontainen luova energia. Se on kuin elävöittävä henki, joka erottaa elävät kuolleista – elämänvoima, joka laajentaa keuhkojamme, saa sydämemme lyömään ja huolehtii kaikista biologisista toiminnoistamme. Jos annamme sille tilaa, se tuo mieleemme tuoreita uusia ideoita, juuri silloin, kun tarvitsemme niitä. Näin voimme ratkaista minkä tahansa ongelman ja edetä kaikissa luovissa pyrkimyksissämme. Suhteemme tähän energiaan on perusta sille, mitä kutsumme ”luovuudeksi”. Ja koska tämä energia on osa meitä ja me olemme osa sitä, olemme kaikki luonnostaan luovia.”
Michael Neill, Creating the Impossible (suom. M. Helenius)
Luovuus ei ehkä olekaan jotain, mitä meidän pitää yrittää etsiä tai tuottaa enemmän. Se on jotain, joka on jo meissä.
Siinä mielessä luovuus on ehtymätön uusiutuva luonnonvara.
Ja siitä seuraa kiinnostava ja tärkeä kysymys.
Mitä me tällä valtavalla luomisen kyvyllämme teemme?
Kaikki luovuus ei ole automaattisesti viisasta ja kestävää. Ihmiskunnan ongelma ei ole koskaan ollut luovuuden puute. Olemme olleet luovuudessamme suorastaan häkellyttävän hyviä.
Olemme luoneet teknologioita, organisaatioita, talousjärjestelmiä, kulttuureja ja kokonaisia elämäntapoja. Osa niistä on lisännyt ihmisten hyvinvointia valtavasti. Osa puolestaan kuluttaa luonnonvaroja, lisää eriarvoisuutta tai rakentuu oletukselle, että sekä ihmisestä että luonnosta voidaan ottaa loputtomasti enemmän irti.
Siksi kestävä luovuus ei tarkoita minulle vain uusien, innovatiivisten, hyödyllisten tai omaperäisten ideoiden synnyttämistä. Se tarkoittaa myös pysähtymistä kysymään:
Mitä ja millaista minä haluan luoda?
Rakentaako tämä parempaa elämää pitkällä aikavälillä vai kuluttaako se sitä?
Ratkaisemmeko tämän päivän ongelmia tavalla, joka synnyttää uusia ongelmia tulevaisuudessa? Vai pystymmekö luomaan ratkaisuja, jotka kestävät myös tulevien vuosikymmenten ja sukupolvien tarkastelun?
Kestävä luovuus haastaa kysymään, pystymmekö kuvittelemaan jotain aivan muuta kuin sen, minkä jo tiedämme ja tunnemme?
Mihin voisimmekaan käyttää luovuuttamme yhdessä?
Luomme yhdessä joka päivä yrityksissä, yhteisöissä, kouluissa, politiikassa, kodeissa ja lukemattomissa pienissä kohtaamisissa. Jokainen päätös ja uusi ajatus vie meitä kaikkia johonkin suuntaan.
Margaret Meadin tunnettu ajatus on kulkenut mukanani pitkään:
”Älä koskaan epäile, etteikö pieni joukko ajattelevia, sitoutuneita kansalaisia voisi muuttaa maailmaa; todellisuudessa se on ainoa asia, joka koskaan on muuttanut.”
Mitä tapahtuisi, jos yhä useampi meistä tunnistaisi oman luovan kykynsä – ja alkaisi käyttää sitä tietoisemmin sellaisen maailman rakentamiseen, jossa ihmiset ja muu elämä voivat kukoistaa?
Mitä kaikkea voisimmekaan saada yhdessä aikaan?
Kuva: Miisa Helenius, Viherseinä Lontoossa.
Ulkoviherseinät toimivat rakennuksen elävänä suojakuorena. Viherseinä viilentää kuumaa kaupunki-ilmaa, sitoo pölyä ja vaimentaa melua. Se suojaa julkisivua säärasituksilta, säästää energiaa parantamalla eristystä ja lisää kaupunkiluonnon monimuotoisuutta tarjoamalla elintilaa pörriäisille. Samalla pystysuora vihreys pehmentää urbaania maisemaa ja vähentää todistetusti ihmisten stressiä.
Milloin saisimme tällaisia Helsinkiin?
