Kun puhun kolmesta periaatteesta, minulta yleensä kysytään ensimmäiseksi, mitä nuo kolme periaatetta ovat. Periaatteet ovat oikeastaan vain sanoja, jotka on valittu kuvaamaan sitä, miten koemme elämämme hetkestä toiseen. Tämä blogisarja avaa jokaisen periaatteen, yksi kerrallaan.
Vuorossa on tietoisuus.
Mitä tietoisuus oikeastaan tekee?
Oletko koskaan saanut haavan, niin että et ensin huomannut sitä, ja yhtäkkilä tajuat vuotavasi verta?
Minulle on käynyt niin monta kertaa. Olen kolauttanut jalkani johonkin tai saanut pienen naarmun enkä touhutessani muuta ole huomannut koko asiaa. Sitten katson jalkaani ja näen veren valuvan.
Ja yhtäkkiä sattuu.
Hetkeä aikaisemmin haava oli jo olemassa. Hermostokin oli varmaan lähettänyt jonkinlaisia viestejä aivoihin. Mutta minä en kokenut kipua vielä samalla tavalla, koska huomioni oli jossain aivan muualla.
Sitten haava tuli tietoisuuteeni ja kokemukseni muuttui.
Tietoisuuden periaate tekee kokemuksemme meille eläväksi. Sen ansiosta pystymme kokemaan maailman aistiemme kautta ja tulemaan tietoisiksi siitä, mitä mielessämme tapahtuu.
Ajatusten kohdalla tämä muuttuu erityisen kiinnostavaksi. Tietoisuuden ansiosta emme vain ajattele ajatuksiamme. Me koemme ne.
Ajatus voi tuntua pelottavalta, innostavalta, iloiselta, surulliselta, ärsyttävältä ja yleensä täysin todelta. Voimme jopa nähdä mielessämme asioita, joita ei ole koskaan tapahtunut, ja tuntea ne kehossamme .
Voimme istua turvallisesti kotisohvalla ja viettää aivan hirvittävän puoli tuntia tulevaisuudessa, jota ei ole vielä olemassa tai menneisyydessä joka on jo mennyt.
Siinä mielessä tietoisuus on melkoinen erikoistehosteaparaatti.
Tietoisuuden lasihissi
Sydney Banks käytti tietoisuuden kuvaamiseen vertausta lasisesta maisemahissistä.
Kuvittele seisovasi lasihississä korkean rakennuksen alimmassa kerroksessa. Näet sen, mikä on suoraan edessäsi. Ehkä vastapäisen seinän, kadun liikennettä, ihmisiä tulossa ja menossa rakennuksen aulassa.
Se on sillä hetkellä koko maisemasi.
Jos joku sanoisi sinulle, että vähän ylempänä näkyy meri, saattaisit vastata:
Ei täällä mitään merta ole.
Ja olisit tavallaan oikeassa. Et juuri sillä hetkellä näe sitä.
Mutta sitten hissi alkaa nousta. Maisema avautuu. Näet rakennusten yli. Huomaat katuja, joita et aikaisemmin nähnyt. Ja jossain vaiheessa horisonttiin ilmestyy meri.
Meri ei syntynyt sillä hetkellä. Sinä vain pystyt nyt näkemään sen.
Tietoisuudessa asiat tapahtuvat oikeastaan aika samalla tavalla.
Joskus oma ajattelumme näyttää koko maailmalta
Kun olemme stressaantuneita, peloissamme tai muuten voimakkaasti kiinni omassa ajattelussamme, näkökenttämme kapenee.
Silloin emme yleensä ajattele: Kas, tietoisuuteni taitaa juuri nyt olla melko matalalla ja siksi näen tilanteen vähän kapeasti.
Me ajattelemme: Tiedän, että tämä asia on näin.
Työpaikkani on mahdoton. Tuo ihminen on hankala. Tästä ei tule mitään. Minulla ei ole vaihtoehtoja. Tulevaisuus näyttää huonolta.
Siinä on tietoisuuden ihmeellinen ominaisuus. Se tekee sen hetkisestä ajattelustamme niin elävää, että meidän on vaikea nähdä sen ulkopuolelle.
Vähän kuin hissin alimmassa kerroksessa. Seinä näyttää koko maailmalta.
Kun hissi nousee, maailma näyttää erilaiselta
Sitten tapahtuu jotain mielenkiintoista.
Käymme kävelyllä. Nukahdamme. Puhumme ystävän kanssa. Teemme jotain aivan muuta. Tai emme tee yhtään mitään. Annamme mielemme rauhoittua. Unohdamme asian tai keskitymme hetkeksi johonkin ihan muuhun.
Ja yhtäkkiä näemme saman asian tai tilanteen ihan eri tavalla.
Ongelmaan ilmestyy ratkaisu, jota emme aikaisemmin nähneet. Ihminen, jota pidimme täysin mahdottomana, ei vaikutakaan enää niin mahdottomalta. Joskus huomaamme jopa, että joku ongelma olikin syntynyt vain omassa ajattelussamme. Tai huomaamme, ettei meidän tarvitsekaan ratkaista koko asiaa tänään.
Ulkoisessa maailmassa ei välttämättä ole muuttunut mikään. Näkymä muuttui. Lasihissi nousi muutaman kerroksen. Lasihissi vertauksessa on jotain olennaista.
Emme voi nähdä sellaista, mitä emme sillä hetkellä näe.
Tietoisuuden tasot eivät ole suoritus
Hissi vertauksessa ja tietoisuuden tasoissa voi kuitelnin olla myös pieni väärinkäsityksen vaara.
Saatamme kuvitella, että tavoitteena on päästä mahdollisimman nopeasti ylimpään kerrokseen ja pysyä siellä.
Minusta tietoisuuden periaate ei tarkoita sitä. Me kaikki matkustamme hissillä ylös ja alas.
Joskus näemme elämän valtavan selkeästi ja kirkkaasti. Tunnemme hyvää oloa, rakkautta ja yhteyttä muihin ihmisiin, ymmärrämme asioita laajemmin ja näemme mahdollisuuksia lähes kaikkialla.
Toisinaan näkökenttämme kapenee, olemme väsyneitä, vihaisia, ahdistuneita niin, että näemme lähinnä sen kuvitteellisen katastrofin, jonka oma mielemme juuri rakensi.
Se kuuluu ihmisyyteen.
Ehkä tärkeämpää kuin yrittää pysyä hissin ylimmässä kerroksessa on vain ymmärtää, että maisema, jonka näemme juuri nyt, ei välttämättä ole koko maisema. Se voi muuttua milloin vaan.
Se avaa mahdollisuuden siihen, että meidän ei tarvitse ottaa kaikkea näkemäämme, kokemaamme ja tuntemaamme niin vakavasti.
Tietoisuus vaihtelee
Tässä on ehkä kaikkein kiinnostavin asia. Meidän ei tarvitse itse vetää hissiä ylempään kerrokseen. Se liikkuu automaattisesti.
Olet varmasti kokenut joskus esimerkiksi seuraavaa.
Ongelma, jota olet pyöritellyt tuntikausia töissä, ratkeaakin illalla kun olet kävelyllä. Ratkaisu, jota et saanut syntymään, ilmestyy suihkussa. Asia, josta olit täysin varma, näyttäytyykin yhtäkkiä uudessa valossa.
Jotain tuli tietoisuuteesi jotain, mitä siellä ei hetkeä aikaisemmin ollut.
Siksi tietoisuuden periaatteessa on minusta jotain valtavan vapauttavaa.
Kun en näe ratkaisua, sen ei tarvitse tarkoittaa, ettei ratkaisua ole. Kun en näe vaihtoehtoja, sen ei tarvitse tarkoittaa, ettei vaihtoehtoja ole. Kun maailma näyttää joskus synkältä tai mahdottomalta, minun ei tarvitse olettaa näkeväni koko totuutta.
Ehkä olen vain oman näköalahissini alimmassa kerroksessa.
Tämän ymmärtäminen voi tehdä myös muiden ihmisten ymmärtämisestä helpompaa. Jos toinen on vihainen, ahdistunut tai näkee tilanteen aivan eri tavalla kuin minä, minun ei tarvitse heti saada häntä muuttamaan ajatteluaan.
Ehkä hänen näkymänsä on vain juuri nyt erilainen kuin minun.
Sekin voi muuttua.
Kuva: Miisa Helenius, Upper Rock Nature Reserve, Gibraltar
